Tässä artikkelissa käsittelemme parta-agaman poikasen hoidon erityispiirteitä, jotka poikkeavat selvästi aikuisen lisko hoito-ohjeista.
Poikasena parta-agamat ovat erittäin vilkkaita ja vanhemmiten vasta rauhoittuvat lempeiksi kiipeilyoksan päällä tilannetta seuraaviksi veijareiksi.
Parta-agamat voivat oppia helposti joitakin helppoja taitoja. Esimerkiksi voi opettaa, että terraariosta lisko nostetaan pois aina vain tietystä paikasta. Pian omistajan käden ilmestyessä tälle alueelle lisko hypähtääkin jo kädelle valmiiksi. Nämä liskot oppivat myös monia asioita matkimalla ja katsomalla muilta mallia.
Lisko oppii myös tunnistamaan tutun turvallisen omistajansa, siksi se voi käyttäytyäkin aivan yllättävällä tavalla vieraan syliin joutuessaan.
Ruokinta
Parta-agaman poikasille annetaan puolivuotiaaksi kahdesti päivässä hyönteisiä ja tuoretta salaattia pienenä silppuna. Matoja voi olla tarjolla koko ajan terraariossa alle puolivuotiaalla liskolla. Hyönteisiä annetaan reilusti ruokintakerroilla, mutta ei esimerkiksi yli kahtakymmentä sirkkaa kerralla. Samat hyönteiset käyvät kuin aikuisillekin (lueteltu artikkelissa Parta-agama lempeä lemmikki), mutta sirkat ja torakat eivät saa olla kooltaan suurempia, kuin mitä liskon silmien välinen pituus on. Liian suuret sirkat ja torakat voivat aiheuttaa poikaselle jopa takaraaja halvauksen. Tämä koko sääntö täytyy muistaa alle vuoden ikäisten parata-agamien kohdalla.
Hedelmiä ja marjoja voi antaa lisänä 1-2kertaa viikossa, kuten aikuisillekin.
Poikasille ei saa antaa ainakaan pinaattia, persiljaa, avokadoa tai mitään sitrushedelmiä.
Hyönteiset pölytetään vitamini seoksella yksi tai kaksi kertaa viikossa ja muutoin kalkkijauheella. Kalkkia tulee kuitenkin olla koko ajan terraariossa saatavilla.
Tarkkaile poikasen ulosteita, onko ruoka hyvin sulanutta. Jos havaitset sulamatonta ruokaa, niin tarkista terraarion lämpötila, lämmittelypaikan tulisi olla 40astetta, eikä yhtään alle! Lämpötilojen ollessa kunnossa kiinnitä huomiota ahmiiko poikanen ruokansa, jolloin ruoan määrää tulisi vähentää antokerroilla ja antaa useammin pieniä määriä.
Raikasta vettä tulee olla tarjolla laakeassa vesikupissa koko ajan ja se vaihdetaan vähintään kerran päivässä.
Terraario
Poikasen terraarion olisi hyvä olla mahdollisimman suojaisa. Tällainen vaikutelma on helppo järjestää kolmella peitetyllä seinällä. Etureunaa ei saa peittää, jotta poikasella on mahdollisuus tarkkailla ympäristöään. Kolmen seinän peitto voi jatkua ihan aikuisiälläkin, monet aikuisetkin pitävät suojaa tuovista peitetyistä seinustoista.
Terraario ei myöskään alkuun saa olla liian iso, koska silloin poikanen tuntee usein turvattomuutta ja voi olla kovin säikky, eikä uskaltaudu edes syömään. Suositeltavat mitat poikasen terraariolle olisi 80x40x50centtimetriä. Terraarion voi kuitenkin hommata heti aikuiselle tarkoitetun kokoisena ja jakaa sen pienemmäksi sopivilla väliseinillä. Huomioi kuitenkin väliseinien tukevuus, etteivät ne missään olosuhteissa pääse kaatumaan poikasen päälle. Tämä on mukava tapa suurentaa terraariota pikkuhiljaa poikasen kasvun mukana. Väliseinien tulee myös kestää hieman kosteutta, koska poikasta tulee suihkutella kerran päivässä vedellä. Nahkaa luodessa voi vettä sumuttaa kaksikin kertaa päivän aikana, jotta nahanluonti helpottuu.
Valaistus ja lämpötila
Poikasilla on sama UVB+12% valo vaatimus, kuin aikuisillakin. Valoja tulee pitää päällä 12-14 tuntia vuorokaudessa. Talvellakaan poikasten valojen päällä pito aikaa ei saa vähentää, vaikka aikuisille voi laskea kymmeneen tuntiin vuorokaudessa. Valot on hyvä ajastaa, jotta valaistuksen rytmi pysyy aina säännöllisenä.
Terraariossa on molemmilla puolilla oltava lämpömittari, jotta voidaan tarkkailla lämpötilaa terraarion viileämmällä ja lämmittelypuolella. Poikasen lämmittelypuolen eli lämpölampun alla lämpötilan tulisi pysyä 40 asteessa. Huomioi että lämpölampun alla ei ole syttyvää tai sulavaa materiaalia.
Yölämpötilaa tulee seurata poikastenkin terraariossa. Jos se tuntuu laskevan alle 25 asteen, voi yöksi kokeilla laittaa terraarion alle lämpömaton. Tällöin kuitenkin täytyy mitata, ettei lämpö nouse jo liikaakin terraarion sisällä. Yölämpötila vaikuttaa kriittisesti poikasenkin suoliston ruoansulatukseen.
Terraarion Sisustus ja sijoitus
Hyviä piiloja tulee olla sisustuksessa ja terraariossa suositeltavaa lisäksi olla kolme peitettyä seinää, esimerkiksi terraarioon/akvaarioon tarkoitetuilla koristekalvoilla saa näyttävän suojan. Toinen vaihtoehto on nurkkaan sijoittaminen, jolloin kaksi seinää peittyy huoneen seinillä.
Terraarion sijoituksessa tärkeää on miettiä, minkälaisen pöydän päälle sen sijoittaa. Pöydän tulee olla vankka ja kestävä. Esimerkiksi aikuisen liskon terraario itsessään painaa jo paljon ja sisustus siihen vielä päälle. Esimerkiksi ison terraarion pohjaan menee hiekkaa kerralla noin 50 kilon verran.
Sisustuksen edellytys on turvallisuus, muutoinhan kyse on vain makuasioista. Terraariosta saa hienon sisustuselementin omaan kotiinsa melko pienelläkin vaivalla. Sisustusta voi toki muuttaa jatkossa omien mieltymysten mukaan, mutta jotkut yksilöt ovat tästä kovin tarkkoja eivätkä ole muutoksista mieleissään. Silloin kannattaa palata hyväksi havaittuun vanhaan malliin, koska terraario on kuitenkin parta-agaman koti.
Kasveja voi käyttää muovisia tai eläviä pääasia on, että ne ovat myrkyttömiä. Parta-agaman terraarioon sopii esimerkiksi kultaköynnös. Kiipeilyyn erityisen hyvin sopii kookospuunoksat, koska niissä on pehmeänkarhea pinta ja näin ollen hyvä pitävyys kynsien alla.
Pohjamateriaalina on hyvä käyttää puolivuotiaaksi paperia, muovimattoa tai vastaavaa ei-syötävää materiaali. Mieti tässäkin kuitenkin myrkyttömyys, ettei ole liukenevia väriaineita tai muuta vaarallista liskolle. Tämän jälkeen voidaan siirtyä kokeilemaan esimerkiksi terraarioon tarkoitettua hienojakoista hiekkaa. Siirtymä aikana täytyy tarkkaan seurata, ettei lisko ala syömään hiekkaa, koska se voi aiheuttaa suolitukoksen ja olla hengenvaarallista. Jos jostain löydät kalkkihiekkaa niin sitä EI saa käyttää pohjamateriaalina. Se ei sula liskon elimistössä, vaikka usein toisin väitetäänkin myyntipuheissa.
Uudessa kodissa
Ensimmäiset päivät poikasen kannattaa antaa olla melko rauhassa, jotta se saa rauhassa totutella uuteen kotiinsa. Myös syöminen voi olla pari päivää tauolla, koska kaikki on uutta ja jännittävää. Jos poikanen ei syö voit suihkutella poikasta, jotta huolehdit sen riittävästä nesteen saannista. Älä missään nimessä ota poikasta väkisin syliin tai pois terraariosta, ettei se ala pelkäämään käsittelyä. Anna rauhassa tutustua sinuun ja tulla itse kädelle. Tämä totuttelu vaihe vaatii omistajaltakin kärsivällisyyttä.
Parta-agaman poikaset ulostavat yleensä yksi tai kaksi kertaa päivässä. Tämä vertautuu paljon syödyn ruoan määrään. Yksilöllisiä eroja toki on ja joillain poikasilla ulostusväli voi olla päiviäkin. Puolen vuoden iästä alkaen ulostusväli pitenee luonnollisesti ja aikuisella se voi jo olla kaksi viikkoakin. Jos poikanen syö paljon, lämpötilat ovat kunnossa eikä silti ulosta pariin päivään niin ole silloin herkästi yhteydessä matelijoihin erikoistuneeseen eläinlääkäriin.
Ihania hetkiä parta-agaman aikuiseksi kasvamisen seuraamisen parissa!
Lue lisää parta-agaman hoidosta artikkelista parta-agama lempeä lemmikki.



