Koira makaa

Hankkisinko lemmikin?

Ennen lemmikkieläimen hankkimista mieti tarkkaan pystytkö sitoutumaan mahdolliseen tulevaan lemmikkiisi koko sen eliniäksi. Onko sinulla aikaa, halua ja rahaa pitää huolta jostakin lemmikistä. Ensimmäinen merkki tästä on, että jaksatko opiskella mikä lemmikki olisi mahdollisesti sinun elämääsi sopivin. Suunnittele myös etukäteen, miten lemmikin hoito järjestyisi esimerkiksi lomamatkojen ajaksi tai sairastuessasi. Miten toimit, jos lemmikki sairastuu, miten pääset eläinlääkäriin ja pystytkö kustantamaan myös yllättävät lemmikin kustannukset.

Kun olet miettinyt ja ratkaissut edellä olevat asiat niin voit alkaa miettimään, mitkä lemmikit sinua kiinnostavat ja etsi niistä ajankohtaista tietoa. Eksoottisten lemmikkien kohdalla tämä on elin tärkeää, koska niillä on paljon erityisiä hoitotarpeita. Kissojen ja koirienkin kohdalla kannattaa ehdottomasti lukea ohjeita, vaikka sinulla olisikin esimerkiksi joskus lapsena ollut perheessäsi kyseinen eläin.

Ohjeet päivittyvät- esimerkkinä kissan luovutusikä

Kaikkien lemmikkien kohdalla hoito-ohjeet kehittyvät ja muovautuvat ajan myötä.  Aikoinaan kissan luovutusiästä ei edes puhuttu vaan pennut luovutettiin maataloista monesti heti kun söivät jotain kiinteää. Myöhemmin on alettu ajatella, että ehkä pennun pitäisi oppia emoltaan jotain taitoja ennen vierotusta. Pitkään on ollut 12 viikon luovutusikä, mutta 2020-luvulla on alettu puhumaan jo 14vk luovutusiästä. Nykyinen suositus on tuo 14viikon ikä kissanpentujen luovutukseen.

Tämä esimerkkinä, jos olisimme vain toimineet kuten esimerkiksi vuosikymmeniä sitten kissojen kanssa on toimittu, olisimme jo siinä tehneet virheen. Lemmikin ottajalla on suuri vastuu, koska valitettavasti lemmikkien myynti on joillekin vain bisnestä tai jotkut myyjät eivät ole itse selvittäneet asioita etukäteen.

Kissanpennut luovutusika

Lemmikin jo hankittuamme on myös tärkeää ajoittain katsoa, onko tullut uusia ohjeita tai tietoa hoitoon liittyen.

Eksoottiset lemmikit

Eksoottisten lemmikkien kohdalla on erittäin tärkeää hankkia luotettavasta lähteestä ajankohtaista tietoa niiden hoidosta. Eksoottisten lemmikkien hoito-ohjeet päivittyvät edelleen säännöllisesti, kun saadaan uutta tietoa niistä lemmikkeinä. Selvitä ensin eläimen tarpeet ja sitten vasta puntaroi onko sinulla mahdollisuutta toteuttaa niitä. Pystytkö takaamaan esimerkiksi Iguaanille tarvittavan tilan, lämmön ja ilmankosteuden. Linnuille tarvittavan jokapäiväisen häkin ulkopuolella ”vapaana” lentämisen. Monet häkkieläimiksi mielletyt tarvitsevat paljon aktiviteetteja ja omistajan seuraa. Pitää myös muistaa, että mikään eläin ei oikeasti ole häkkieläin. Jos haluat lemmikin, joka on vain häkissään niin kannattaa miettiä onko silloin oikeutettua ottaa lemmikkieläintä siinä tilanteessa.

Vedenalaiset asukit poikkeuksena sääntöön

Akvaarion asukit, jotka asuvat aina veden alla ovat poikkeuksellisia siinä, että niitä ei saa ottaa akvaariostaan pois, kun tarvittaessa. Vedestä pois joutuminen on helposti esimerkiksi akvaariokaloille stressin aihe. Vaikka omistajan ei tarvitse viettää aikaa kalojensa kanssa eivät ne silti ole helppoja lemmikkejä. Akvaarion olosuhteet täytyy saada luotua oikeiksi ja tarkkailla koko ajan, että veden arvot pysyvät oikeina. Akvaarion arvot riippuvat mitä lajeja meillä siellä asustaa, joten lajikohtaiset tarpeet ovat erittäin tärkeä selvittää.

kissa ja akvaario

Varo pentutehtailua

Etenkin koiraa hankkiessa tulee myyjän tai kasvattajan tiedot tutkia tarkasti. Voit ihan hakea hakukoneista kasvattajan tai myyjän nimellä kokemuksia. Vaadi aina päästä katsomaan pentua sen kasvuolosuhteisiin ja nähdä myös samalla emä. Tarkista että pennulla on siru ja hoidettu madotuksen asianmukaisesti. Täytyy myös muistaa, että ihmiset osaavat yleensä valehdella, joten välillä ostajan täytyy leikkiä salapoliisia, jos jokin epäilyttää. Mieluummin varmista epäilyksesi vääriksi, kuin tuot kotiin sairaan tai jopa väärän pennun minkä luulit ostavasi.

Myös tietenkin muiden lemmikkien kohdalla kannattaa selvittää lemmikkien elinolosuhteet. Esimerkiksi paljon kissoja myydään tai annetaan ilmaiseksi hoitamattomina huonoista oloista ja niiden mukana tulee sitten kasa sairauksia. Yleisiä mukana tulevia tauteja on erilaiset virusinfektiot kuten kansan kielellä tunnetut kissaflunssavirukset ja vaikka sieni-infektio, joka voi tarttua myös ihmisiin.

Kyseessä ei siis aina ole vain uuden lemmikin hyvinvointi, vaan myös meidän omamme ja mahdollisten aiempien lemmikkien terveenä pysyminen. Myös lemmikkieläin liikkeet kannattaa tarkistaa, että hoitavat myytäviä eläimiään hyvin ja heillä on tarvittavaa tietoa ennen kuin ostat sieltä lemmikin.

Yhteenveto lemmikinhankinnasta

  1. Mieti ensin onko sinulla aikaa, halua ja rahaa panostaa lemmikkiin.
  2. Jos olet valmis sitoutumaan, niin mieti mikä lemmikki olisi juuri sinulle paras.
  3. Opiskele ja opiskele ajankohtaista tietoa sinua kiinnostavista lemmikeistä, jotta voit paremmin selvittää sinulle sopivan.
  4. Selvitä paras ostopaikka tai myyjä, josta saat terveen ja hyvin hoidetun lemmikin.
  5. Lemmikin tullessa taloon ole valmis sitoutumaan sen parhaaseen mahdolliseen hoitoon koko sen eliniän ajan.